Blogi

Koodersin väen mietteitä asioista.

Selkeyttä työnhakuun

Kuinka välttää yleisimpiä sekaannuksia niin työpaikkailmoituksissa kuin niihin hakemisessa.

Lukaseppa

Hinnoittelu kannattaa aina

Mistä kannattaa lähteä liikkeelle hinnoittelussa? Lähde liikkeelle kulujen kattamisella ja kurkkaa loput blogista!

Lukaseppa

Vaativa ihminen on myös ihminen

Olemme maailmassa, jossa työelämässä vaaditaan tuloksia. Itsessään tuloksen tekeminen ei ole paha juttu, vaan miten kukin saa sen tuntumaan kuormittavalta ja haasteelliselta

Lukaseppa

Voiko virheistä oppia?

Virheiden tekemisessä on kyse viestinnästä ja halusta oppia.

Lukaseppa

Lukeminen kannattaa aina

Jokainen meistä on välillä saanut lukea jotakin tekstiä muutaman kerran pohtien mitähän tuli luettua. Varsinkin tämän aikakauden aikana kaikenlaiset ennakoivat tekstinsyötöt aiheuttavat haasteita.

Lukaseppa

Onnistuneen projektin anatomia - 9 vinkkiä

Vinkki vitoset laajenee eli 9 vinkin verran Ilpon ajatuksia onnistuneeseen projektiin.

Lukaseppa

Digi tehostaa, ei korvaa!

Kannattaa olla tietoinen kenelle kohdentaa myyntiä tai markkinointia. Kaikkea ei tarvitse tehdä käsityönä, voidaan myös automatisoida markkinointimateriaalin jakamista.

Lukaseppa

Askeleet onnistuneeseen projektiin

Huomioi nämä vinkit projektia käynnistäessä onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi!

Lukaseppa