Koodersin väen mietteitä asioista.
Tarina-ominaisuus löytyy jo lähes jokaisesta somesta ja pikaviestimestä. Tämä oli alkujaan vain Snapchatissa ollut erikoisuus ja pikkuhiljaa kaikki sen ottivat käyttöönsä. Nyt myös perinteisemmät pikaviestimet alkavat saamaan irkin ja Discordin omaisia piirteitä erilaisilla kanava-jaotteluilla. Onko kohta enää mitään uniikkia ominaisuutta sovelluksissa?
Unity alkoi toimintaan jota voisi suorastaan kutsua ahneeksi. Miten tähän päädyttiin ja olisiko roskispalo voitu välttää?
Linus Tech Tips oli draaman keskellä virheistä videoidensa faktoissa ja tiedon välittämisessä niin kumppaneille kuin oman organisaation sisällä.
Työpaikoilla on monesti erilaisia pukukoodeja, käyttäytymissääntöjä ja mahdollisia muita ohjeistuksia. Miten paljon toimistotyössä on tarpeen vaatia työntekijöitä laittautumaan?
Koodersilla ei ole sen tarkempaa pukeutumiskoodia. Mitä se tarkoittaa? Saako koodata alasti?
Facesta ja IGstä tuli Meta ja Twitteri on muuttumassa vain X-kirjaimeen. Brändiuudistus ei ole aina ihan yksinkertainen prosessi kun brändi on pääasiassa mielikuvia. Brändisi on siis se mitä sinusta puhutaan selkäsi takana. Tänään käydään läpi mitä kaikkea tarvitaan onnistuneeseen brändiuudistukseen.
Lisää konnia tarkoittaa muutoksia. Tässä hetkessä kaiken muun lisäksi myös toimiston järjestykseen. Muutosten ei toki aina tarvitse olla suuren suuria jotta niiden vaikutus voi olla suuri.
Vaikkapa messutilanteessa palvelua vaille jäädessä voi tulla kävijöille olo ettei minun asiakkuuteni kiinnosta. Kaikki mitä firman hupparissa taikka firman logollisella ajoneuvolla tekee nähdään sivullisten silmin helposti yrityksen toimintana vaikka asia ei tapahtuisi työajalla.