Miikka löytää yleensä ongelman jokaiseen ratkaisuun jo hyvissä ajoin ennen kuin ne pääsevät aiheuttamaan sen suurempaa harmia.
Minusta koettiin nuorempana, että olisin syrjäytymisvaarassa kun istuin paljon koneella. Elettiin aikaa ennen someja 2000-luvun alussa joten huoli oli "ymmärrettävämpi" kuin tänä päivänä. Nykyäänkin jos näemme nuoren puhelimella, saatamme ajatella hänen olevan yksin. Todellisuudessa hän voi olla keskellä kymmenen hengen keskustelua, yhteistä projektia tai luovaa tekemistä. Ruutu ei ole tyhjä seinä, vaan ikkuna yhteisöihin, ihmissuhteisiin ja merkitykselliseen toimintaan.
Puheenvuorossa jaetaan kokemuksia ja näkemyksiä verkkoyhteisöistä ja siellä yhdessä tekemisestä mitä ei koulukiusatulle lapselle omalta paikkakunnalta siunaantunut.
Hyvinvointi yrittäjän silmin on Pohjois-Karjalan Nuorten Yrittäjien ja Geneesin toteuttama seminaaritilaisuus. Tapahtumaa oli tukemassa Taito Pohjois-Karjala Ry ja Kooders huolehti tapahtuman livestreamista.
00:00 Internet on yhteisö
03:40 Nuoruus ja oma tulokulma
06:50 Videopelit ja verkostoituminen netissä
11:17 World of warcraft
14:50 Lanit ja niiden kulttuuri
22:36 Loppusanat