Koodersin väen mietteitä asioista.
Kuinka viestimme itsestämme myös vaikuttaa miten meidät otetaan vastaan tai huomioon. Tarvitsemme siis kannustusta ja sparrausta elämässämme, ihan jokainen tarvitsee tukea. Olkoon tässä pieni sparraus työelämään hakeutumisessa.
Asiakkaan tunteiden ja tarpeiden huomioonottaminen asiakaspalvelutilanteisssa on usein jopa tärkeämpää, kuin lopputulos. Ihmisten kohtaamista harvoin opitaan kirjoista, mutta asiakaspalvelussa se on osaamisen lisäksi yksi tärkeimmistä taidoista.
Blogitekstien kirjoittaminen voi olla joskus vaikeaa, kun mitään sanottavaa ei meinaa keksiä ja kaikki aiheet tuntuvat loppuunkalutuilta. Onneksi ohjelmistorobotiikka auttaa!
Mitä puuhaa digitoimiston mediakanuuna? Tänään ohjelmassa oli paljon askartelua ja editointia.
Tänään suurennuslasin alla on suuri johtaja Miikka. Mitäpä koodia naputtavan toimitusjohtajan päivästä paljastuu?
Paneutuminen projekteihin kannattaa, monesti siinä säästää aikaa ja rahaa. Uskokaa vain, hermojen menettäminen ei auta projektien eteenpäin saattamiseksi.
Maiju puuhaa paljon muutakin kuin Koodersin sisällöntuotantoa. Tässä katsaus Maijun työpäivään Gartanolla!
Tuorein koodikonnamme Kaisa kuvasi miltä päivä junnukoodarin saappaissa näyttää.