Kuinka päästä alkuun koodaamisessa

02.05.2019 08:51:00

Näillä opeilla olen valmis koodari?

Ikävä kyllä sitä en voi luvata. MUTTA uskaltaisin sanoa, että näillä pääsee ainakin alkuun. Monessa asiassa olen itse törmännyt tilanteeseen, että haluaisi alkaa opetella jotain uutta, mutta ei tiedä mistä olisi järkevää aloittaa. Itselleen harjoitustehtävien keksiminen on vaikeaa kun ei voi tietää mitkä asiat ovat oikeasti aloittelija ystävällisiä tai jopa mahdollisia.

Hillitse scopea

Ensimmäisen harjoituksen kannattaa olla hyvin hillitty. Jos ihan perusteiden perusteet on hallussa on hyvä ottaa harjoitteeksi jokin pieni kokonaisuus. Oma pikku koodiprojekti. Meillä harjoittelijoille annetaan ensimmäisinä tehtävinä joko tutkia ja hyödyntää jotain heitä kiinnostavaa rajapintaa tai rakennellaan jotain pientä tiedon hallintaan liittyvää kokonaisuutta (Tästä videolla esimerkkejä).

Hirmu pitkä video. Tiivistätkö sisällön?

Hakkaat päätä tiiliseinään, mutta se seinä ei mene koskaan rikki. Hakkaaminen vaan sattuu ajan kanssa vähemmän.

Näin kauniisti kuvailtiin kun kysyin toimistolla "Kuinka voisin kannustavasti kuvailla koodaamista". Koodaaminen on ensisijaisesti ongelman ratkaisemista. Ongelman ratkaisemisessa ja sen kautta koodaamisessa tulee paremmaksi vain tekemällä.

Muita koodailuun liittyvää blogistamme

Mitä koodari tekee

Miten koodariksi pääsee (#MitäVattua podcast)

Muita blogeja tältä tyypiltä

Miksi teet itsesi vihaiseksi?

Tänään pohditaan keinoja onnellisuuden lisäämiseen arjessa.

Lukaseppa

Arvojen merkitys päätöksen teossa: luomukoodin puolesta puhumassa

Mitkä arvot määrittävät ostopäätöstäsi? Onko suomalainen koodi parempaa kuin muualla tuotettu?

Lukaseppa

Brändää vaikka olisit minkä kokoinen

Brändäämistä ei pidä vähäksyä. Tekeminen helpottuu kun touhu on oman näköistä, koska ihmiset ostaa mieluummin ihmiseltä.

Lukaseppa