Monesti ajatellaan, että innovaatio yrityksissä kaikki firmassa ovat propellihattuja. Usein siellä kehittämisen taustalla on yksi ihminen ja hänellä apuna kasa muuta väkeä tukemassa tekemistä. Tähän myös perustuu miksi isoissa yrityksistä jonkun avainhenkilön siirtyminen toisten palvelukseen on uutiskynnyksen ylittävä asia.
Raksalla ei pidetä erikseen "Vasara projektia" joten ei yrityksessäkään pitäisi pitää projekteja pelkästään työkalun ympärillä. Tekoäly on työkalu siinä missä muutkin ja työkaluja tulisi käyttää niille järkeviin tarkoituksiin. Ei pelkästään sen työkalun käyttämisen ilosta.
Tulokset: 2
Google Tag Managerin avulla keräämme tietoa asiakaskäyttäytymisestä, jotta voimme paremmin kohdentaa mainontaamme Google Analyticsin avulla.
Evästeen avulla keräämme tietoa Meta-alustalla mainonnan kohdentamisen tueksi.
Tämän evästeen avulla keräämme tietoa klikkauksista ja käyttäjän käyttäytymisestä mainonnan kohdentamisen tukemiseksi.
Matomo Analyticsin avulla seuraamme vierailijoiden käyttäytymistä sivustollamme.
LeadFeederin avulla seuraamme minkä alan toimijoita sivustollamme vierailee markkinoinnin tehokkuuden seuraamiseksi.