Taas vuosi vaihtuu – uusi vuosikymmen

Kooders - 02.01.2020 09:46:03
Ilpo ja sen kalenteri

Vuosi sitten kirjoittelin blogia vuoden vaihtumisesta ja siihen liittyvistä asioista. Nyt piti oikein kovasti miettiä, mitä oikein kirjoittaisi tällä kertaa. Uuden vuoden alkaminen vain monesti mielletään uuden aloittamiseen ja muutoksien tekemiseen. Enpä taida välttää teemaa tässä kirjoituksessani.

 

Nyt vaihtui vuosikymmen, tuntuu jotenkin juhlavammalta ja vanhalta. Aikoinaan kun vaihtui vuosituhat, niin tuntui että planeetat muuttivat paikkaansa – ainakin hehkutuksen perusteella. Nyt ei ollut samanlaista hehkutusta, enemmän vastaan on tullut, kuinka voidaan jättää vanhat haasteet ja murheet taakse. Toisaalta yksi yö voi muuttaa tilanteen, joten miksei muutoksen voisi tehdä muulloinkin. No, vuoden ensimmäinen päivä on vain yleisesti mahdollisuuksien päivä ja uusi alku. Miten sitten muutoksia voi tehdä, jos näin on päättänyt. Otan esille yhden asian, jolla voit vaikuttaa muutokseen: kalenteri.

 

Sen olen huomannut, että kalenterit ovat muuttuneet vuosien saatossa. Varsinkin sisältöjen osalta. Muuttaneet muotoa, miten kalentereita käytetään. Useassa paikassa, joissa olen saanut tehdä yhteistyötä, on yhteinen kalenteri. Kaikilla on mahdollisuus merkitä myös toiselle merkintä. Kalenterin kertoo mitä kaikkea ihmiset tekevät työkseen, kalenteri yleisesti aina mukana puhelimen tai jonkin älylaitteen mukana katsottavissa. Onhan se kätevää, työt aina mukana. Haaste on vain se, että kalenterit ovat täynnä merkintöjä, jos ahdistaa työn tekeminen niin ei ainakaan helpota oloa katsoa kalenteria. Jos ei pysy aikataulussa, kalenteri alkaa olla kaaoksen partaalla. Mitä kaikkea voimme siis tehdä asian helpottamiseksi, muutama vinkki:

 

  1. Kalenteria ei tarvitse koko aikaa olla näkyvillä. Ota siis aikaa edellisenä päivänä tsekata kalenterisi aikataulu. Näin pääset valmistelemaan hieman ajoissa.
  2. Varaa kalenteriin myös aikaa tarkastuspisteille, jolloin pääset näkemään, miten olet aikataulussa vai vaatiiko muutoksia kalenteriaikatauluihin.
  3. Käytä värejä, jos mahdollista, elävöittämään kalenteri visuaalisuutta. Pienet asiat saattava piristää, auttavat myös hahmottamaan kokonaisuuksia.
  4. Pyri että kaikki tieto olisi yhdessä kalenterissa. Näin pystyt paremmin hahmottamaan tehtävät työt.
  5. Palkitse itsesi kalenterissa, oli se mikä tahansa asia – joka tuo hyvän mielen
  6. Sopikaa toimintamallit, kuinka kalenterin sisältöjä päivitetään ja mitä merkintöjä voidaan laittaa. Myös itsellesi.

 

Ohessa muutama asia, kuitenkin on paljon mahdollisuuksia tehdä muutoksia kalenterikäyttäytymiseen. Kalenteri kuuluu jo täysin arjenhallintaan, kuinka rytmitän päivän. Kannattaa aloittaa muutos siis kalenterista jos muuten on vaikea tehdä muutoksia. Eikä muutoksiin aina tarvitse vuoden vaihtumista. Tietysti kalenterilla on myös päiväkirjaelementti sillä monilla sieltä löytyy elämän varrella olevia tapahtumia. Uusia alkuja. Jokaisella ne ovat omia. Kannattaa vain tunnistaa mihin kalenteria käyttää ja miten se vaikuttaa arkeen. Uskalla siis uudistaa kalenteria, vaikka se olisi toiminut vuosikymmeniä omasta mielestäsi hyvin.