Brändi on tuote tai tuotemerkki, yritys, henkilö tai muu vastaava, jolle on syntynyt tai esimerkiksi markkinoinnin avulla luotu laaja, yleensä myönteinen, tunnettuus. Brändin arvo muodostuu nimen tai logon tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin mukanaan tuomasta laadun tunteesta ja brändiin liitetyistä mielikuvista. - Wikipedia
Brändi muodostuu yritykselle tai henkilölle kaikkien tekojen ja sanomisien summana. Brändiä on monesti vaikeaa LUODA, mutta sitä on mahdollista RAKENTAA.
Nykyään pinnalla on myös ajatus henkilöbrändäämisestä jossa rakennetaan selkeää kokonaiskuvaa ihmisestä yrityksen sijaan.
Markkinointistrategiassa on nyt perusteet kunnossa. Kuinka niiden päälle lähdetään suunnitelmaa rakentamaan?
Kauppojen aukioloajat kummastuttavat etenkin Joensuun keskustassa.
Hakukoneoptimointi ei ole enää entisensä vuoden 2019 muutoksien jälkeen.
MitäVattua on mukahauska podcast, jossa yleensä keskustellaan tekniikasta, it-alan pöhinäsanoista ja itketään maailman menoa, koska mikään ei ole koskaan hyvin. Uusi valitusvirsi joka tiistai!
Onko sinulla jotain asiaa, minkä haluaisit, että semipieni yleisö kuulisi? Ota meihin yhteyttä niin voidaan ehkä haastella yhdessä