Sopimuksella yhteiseen lopputulokseen

01.04.2021 09:19:21
Näin uljaasti voimme saada yhteisen tavoitteemme täyttymään.

Jäin pohdiskelemaan, onko yhtään täysi-ikäistä ihmistä, joka ei olisi tehnyt tai allekirjoittanut elämänsä aikana sopimusta? Itse olen tehnyt ja allekirjoittanut lukemattomia määriä sopimuksia. Voin todeta, että kaikkia sopimuksia ei ole tullut luettua hyvin, vaan olen luottanut toisen osapuolen kertomaan sisällöstä. Joissakin tapauksissa on myös kerrottu että ”ehdot ovat entiset ja ei sisällä mitään ihmeellistä”. Totta, jos sopimuksen liitteenä olevat ehdot ovat yleisiä ja tunnettuja ehtoja, niin monesti ne ovat suurimmaksi osaksi samat. Helposti käytetään valmiita sopimuspohjia, joihin on liitetty asetuksia ja lakiin liittyviä viitteitä, joihin vedotaan eri toimintamalleissa tai riitatilanteissa. Näissä tapauksissa kannatta tutustua tai olla tietoinen mihin lakiin tai asetuksiin vedotaan.

Jos olet tekemässä sopimusta, kannattaa siis tutustua millaista sopimusta olet laatimassa. Olen nähnyt salassapitosopimuksen, joka pyydettiin allekirjoittamaan ennen kuin pääsee tutustumaan yrityksen materiaaleihin. Tässä tapauksessa oli kyse mahdollisesta tarjouksesta ja projektin määrittelystä. Sopimus oli salassapitosopimus, joka oli valmis netissä löytyvä sopimuspohja. Lähettäjä ei ollut tutustunut kunnolla sopimuksen sisältöön, vaan toimitti allekirjoitettavaksi. Salassapito olisi tullut voimaan vain, jos tehdään kirjallinen projektisopimus ja koskee projektin aikana liikkuvaa tietoja. Tämä salassapitosopimus olisi vaatinut voimaantullakseen kirjallisen projektisopimuksen. Lisäksi ei ollut määritelty, jos tulee sopimusrikkomus, niin mitä se tarkoittaa. Joten vaikka sopimuksen olisi allekirjoittanut, niin yrityksen tietoja salassapitosopimus ei olisi suojannut. Jos suositellaan, että tehdään salassapitosopimus, niin paneudu mitä se vaatii, että on voimassa ja mitkä ovat sanktiot.

Olen saanut välillä eteeni sopimuksia, joista en ymmärrä yhtään mitään. On ymmärrettävää, että ei voi tietää kaikesta kaikkea, mutta jos ei tiedä aina voi kysyä apua. Miten hienoa olisi tietää kaikki sopimuksiin liittyvät tiedot. Toisaalta se voisi tuoda myös jonkinmoista ahdistusta, miten erilaisia sopimuksia tai ehtoja on tarjolla – näkisikö vain ne huonot sopimukset ja ahdistuisi. No, en siis tiedä kaikkea sopimuksista ja siksi kysynkin apua lakimiehiltä. Joskus vain pelätään tai pelotellaan että ”otan yhteyttä lakimieheeni”, niin että jotakin karmivaa on tapahtumassa. Kyse on siis asiantuntija palvelusta, ei niinkään pelottelusta. Jos kirjallinen sopimusta ollaan tekemässä – tiedetään että sopimus vaikuttaa merkittävästi tekemiseen, todellakin tarkistan asian. Kyse on kummakin osapuolen oikeusturvasta, jos asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu tai sovittu.  

Sopimuksia on joskus vain vaikea ymmärtää, niitä välillä on vaikea myös tehdä. Tunnista siis miksi tarvitaan sopimus ja mitä sillä halutaan määrittää. Tämä on yksinkertainen ohje. Suulliset sopimukset ovat päteviä, riitatilanteissa ne vain ovat vaikeita todentaa miten on tullut sovittua. Helpointa olisi vain, että voisi kaikki olla ”sanansa mittaisia henkilöitä”, mutta kun me olemme erilaisia ja tulkitaan asioita eri tavalla – tarvitaan sopimuksia tukemaan yhteistä tavoitteita. Ei tehdä sopimuksista ongelma vaan mahdollisuus keskittyä työhön ja projektien onnistuneisiin lopputulemiin.

Muita blogeja tältä tyypiltä

Kuunteletko vastataksesi vai ymmärtääksesi?

Pääsääntöisesti pidämme kuuntelemisen taitoa itsestäänselvyytenä. Kuten puhumista, niin myös kuuntelemista olisi meidän jokaisen syytä välillä opetella ja harjoittaa.

Lukaseppa

Minä ja koodari - Mielen päällä muutoksen tiellä osa III

Näin vain luovuuden puutarhuri on päässyt siihen vaiheeseen, jossa voi katsoa rehellisesti taaksepäin ja partakarvat vinkuen mennä eteenpäin. Nyt tehdään palvelumyyntiä!

Lukaseppa

Etsitään ratkaisua eikä syyllisiä

Tunnistan että oma jaksaminen on parantunut paljon, kun olen tunnistanut omat toimintatapani. Toimintavoilla tarkoitan, miten toimin päivittäisessä elämässä ja miten otan vastaan tietoa. Välillä on ollut vaikea ymmärtää ja olla ymmärretty.

Lukaseppa