Mitä teet työsi vastapainoksi?

25.03.2021 08:51:42
Ulkoilu on hyvää vastapainoa toimistotyölle

Kuinkas olet jaksanut? Oletko kysynyt tätä itseltäsi viime aikoina vai oletko vaan paahtanut menemään?

Kuluvan vuoden aikana olen nähnyt monen ihmisen loppuun palamisen. Sitä on sattunut tutuille ja vähemmän tutuille, mutta kuitenkin todistettavasti oikeille olemassa oleville ihmisille. Joskus toki tulee raja vastaan. Ihminen jaksaa vain rajallisesti. Jotta tämä blogi ei olisi pelkkää voivottelua niin menen asiaan miksi tämä aihe nousi pöydälleni.

Löysin syyn mistä ihmisten romahdukset todella usein johtuvat.

Yhdistävänä tekijänä on arjen vastapainon puute. Blogin nimessä toki puhun työn vastapainosta ihan tavoittamamme yleisön vuoksi, mutta vastapaino on tärkeää myös opiskelijalle, työttömälle ja ihan kaikille. Töiden hakeminen on ihan täysipäiväistä tekemistä. Jos sitä tekee vain joka päivä koko päivän ja sitä vain miettii joka päivä koko päivän voi ihminen helposti palaa loppuun.

Tää aihe alkoi kiinnostamaan extra paljon sen takia, että nyt vasta ensimmäisen kerran yhdistin tämän syyn ja seurauksen. Kaikki ihmiset jotka ympärilläni jaksavat myös vaikeina aikoina tekevät jotain töiden lisäksi mistä nauttivat. Joku saattaa temmeltää lemmikkinsä kanssa. Toinen saattaa leipoa ja istuttaa kukkia. Joku lähtee järven jäälle hiihtämään.

Romahtamisen partaalla olevat ihmiset ovat työnsä vastapainoksi tehneet vain lisää työhönsä verrattavia ainesosia. Monet yrittäjät saattavat opiskella lisää podcasteilla ja äänikirjoilla. Koodari saattaa pelata tietokonepelejä. Puutarhuri saattaa pitää kukkia kotonaankin.

Etenkin nämä edellä mainitut voivat olla monelle suoranainen ansa. Itse kuuluin edellä listattuun koodari-kategoriaan ja sen takia linkin takana odottaa kokonainen blogi siitä aiheesta. Kaikki edellä mainitut eivät kuitenkaan johda aina loppuun palamiseen, mutta JOSKUS harrastukset ja työt kohtaavat vain sen takia, että se on tuttua. Jos aktiviteetti ei ole kuitenkaan PALAUTTAVAA on äkkiä käsillä kaaoksen ainekset.

Pelaaminen on kivaa, mutta nykyään teen sitä vähemmän. Olen liian kilpailuhenkinen, että voisin nauttia jatkuvasta pelaamisesta. Tarpeeksi kontrolloiduksi ympäristöksi riittää Apexin dailyt hyvien ystävien kanssa. Sitten joka ilta makoilua koiran kanssa.

Oletko tarkastellut omaa ajankäyttöäsi? Muistathan myös levätä?

Ota jokaiseen iltaan mukaan jonkinlainen lepohetki.

Muita blogeja tältä tyypiltä

Fail Fast - Uskalla kokeilla

Halusin huutaa videolle motivoivia ajatuksia. Muistakaa, että kaikki asioita eteenpäin vievät päätökset tapahtuvat tässä hetkessä. Älä siis jätä tärkeää asiaa huomiseen, jos voit edistää sen tapahtumista jo tänään!

Lukaseppa

ChatGPT on kielimalli eikä varsinainen tekoäly

Kielimalli ei kerro sinulle lottonumeroita. Työkaluhan on hyvä, mutta sille ei pidä asettaa liikaa odotuksia teknologian kyvykkyyden ulkopuolelta.

Lukaseppa

Koodaavan toimitusjohtajan työpäivä - Miikan MyDay 2021

Tänään suurennuslasin alla on suuri johtaja Miikka. Mitäpä koodia naputtavan toimitusjohtajan päivästä paljastuu?

Lukaseppa