Tuntuuko joskus siltä, että olet jumissa elämässäsi? Elät vain zombina päivä kerrallaan, mutta et elä välttämättä itsesi näköistä elämää tai tuntuu, että et mene kohti mitään tavoitetta?
Useimmiten ongelmana on se, että tavoitteet ovat liian abstrakteja. Vaikkapa minun kohdallani tein monia vuosia sen virheen, että tavoitteenani oli "pudottaa painoa". Mutta ei ihmien voi pudottaa painoa. Ihminen voi tehdä vain päivittäin valintoja vaikkapa syömisen ja liikunnan suhteen jonka SEURAUKSENA paino tippuu.
Jo pelkästään kääntämällä tavoitteet abstrakteista asioista konkreettisiin säännöllisiin tekoihin tulee arkeen ihan eri tavalla mielekkyyttä.
Omakin "Pitäisi liikkua enemmän" on nyt käännetty tavoitteeseen "Käyn joka päivä lenkillä, kun olo antaa periksi". Vaikka meinaa välillä arki mennä zombeiluksi etenen silti kohti parempaa elämää, kun ne tavoitteet ovat konkreettisia tekoja. Lenkillä saa käytyä zombinakin!
Brändäämistä ei pidä vähäksyä. Tekeminen helpottuu kun touhu on oman näköistä, koska ihmiset ostaa mieluummin ihmiseltä.
Kuinkas olet jaksanut? Oletko kysynyt tätä itseltäsi viime aikoina vai oletko vaan paahtanut menemään?