Mitä jos kaikki ei olisikaan niin vaikeaa?

10.11.2022 11:11:26
Joskus voi hakea voimaa vaikka lattialta

Hei, Minä olen Miikka ja minä olen ongelmanratkaisija. Olen myös viime aikoina löytänyt terapiassa, että suorastaan pakottava tarpeeni ratkaista ongelmia on iso syy päässäni vallitsevaan ahdistukseen. Kun on koko ikänsä yrittänyt etsiä vain ongelmia jokaiseen ratkaisuun on siinä tullut todella hyväksi, mutta varjopuolena päässä olevat ajatukset tuppaavat olemaan hieman negatiivisia.

Toisaalta olen kasvanut länsimaissa valkoisena hetero miehenä joten tiedän, että kaikki tunteethan kuuluu pullottaa ja haudata syvälle mullan alle. Sitten on saanut aina olla se reipas nuori mies. Se pikkuvanha poika joka niin hyvin aina selviää ja osaa käyttäytyä.

No miksi tämmöisestä kirjoitan koodifirman blogissa? Pääasiassa siksi, että on teoriassa mahdollista myös olla ongelmanratkaisija jota ei ahdistaisi ihan kokoajan. Mie oon ainakin sen päätöksen tehnyt, että en haluaisi kantaa sitä fiilistä mukanani koko ajan. Sen kautta on paljon blogi ja podi materiaalia tuotettu myös jaksamiseen liittyen. Haluan jakaa teille itse löytämiäni vinkkejä, ohjeita ja asioiden syy-seuraus suhteita mahdollisimman helposti pureskeltavassa muodossa.

Minä tiedän miltä se tuntuu kun joku asia tuntuu todella pahalta ja tuntuu ettei siihen ole ratkaisua. Haluan tehdä kaikkeni, ettei kenenkään muun tarvitsisi tuntea sitä avuttomuuden tunnetta jota olen itse paljon kantanut mukanani. Korulauseena sanon tämän usein "Olen itse rämpinyt semmoisen paskan läpi, etten halua kenenkään muun kokevan tätä". Oli kyse sitten väärien oppien takia menetetyistä starttirahoista, jumisesta ja kipuisesta kehosta, paperille tehtävistä merkinnöistä yritystoiminnassa, mittaamisen puutteesta, uniongelmista. Mistä tahansa.

Ongelman ratkaiseminen voi olla myös kivaa. Se on sitä ihmisten ja asiakkaiden auttamista. Miten voin minulle "helpoilla asioilla" kuten nörttijutuilla helpottaa muiden arkea. Miten voin tuottaa lisäarvoa muiden ihmisten elämään sillä tiedolla mitä olen vuosien varrella kartoittanut. Miusta on hirmu kivaa kun joku ihminen saa minulta joko suoraan apua tai vaikka mentoroinnin ja sparrauksen kautta saadaan joku sisäinen prosessi käyntiin joka pidemällä tähtäimellä voi johtaa parempaan elämään. Oli se sitten rahallista, olollista tai jotakin muuta.

Joskus sen kääntöpuolena on ihmiset jotka pistävät kaikki heidän ongelmansa auttajan syyksi. Yksi loiva versio tästä on sukulaiselle tietokoneen korjaaminen ja siitä eteenpäin jokainen tietokoneeseen liittyvä ongelma on nytten sen korjaamisen syytä "kun se silloin ennen toimi ihan hyvin". Pitää kuitenkin osata rajata mitkä ongelmat on mahdollista ratkaista toisten puolesta. Kaikki eivät edes halua tulla autetuksi. Tuttu on yleensä turvallisempaa. Sen takia addiktioistakin irti pääseminen on niin vaikeaa.

Otappa tänään johonkin väliin pieni pysähtymisen hetki - vaikka ihan 5 minuuttia - ja mieti mikä kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Viisi asiaa mistä olet kiitollinen. Oma tässä kirjoittelun hetkellä syntyvä listani on tylsä, mutta miulle hirmu tärkeä:

  • Cassie ja Kika koirat jotka osaavat aina katseellaan viestiä "Miten voit olla olematta onnellinen kun minä olen täällä?"
  • Konnaporukka joka haluaa kehittyä kokoajan paremmaksi itseään ja asiakkaitamme varten
  • Uusi valmistunut Nexuksen toimitila (Avajaiset tulossa lauantaina 26.11.2022 woot woot!)
  • Toimisto ja työtavat jolla voin itselleni ja muulle konnaporukalle mahdollistaa "ihan jees"-työympäristön*
  • Että olen uskaltanut lähteä tutkimaan oman pääni sisäistä maisemaa ja päässyt pitkälle niin painon- kuin mielen hallinnan kanssa


Sarjayrittäjään verrattavana ainesosana mainittakoot, että meillä on Nexuksella tulossa torstaina 1.12.2022 aivan ihana yrittäjien kahvihetki jossa jutellaan tällä kertaa jaksamisesta. Sinnekkin voitte tulla mukaan juttelemaan, jakamaan kokemuksianne tai hakemaan tukea teidän tilanteisiinne.


* Toimistollamme on tullut tästä hyvin lentävä lause jonka jouduin opettelemaan: konnien "ihan jees" ei tarkoita "Tämä on välttävää" vaan "En keksi parannettavaa".
Tästäkin elin pitkään hyvin suuressa riittämättömyyden tunteessa kunnes älysin kysyä tarkennusta mitä he tarkoittavat kun antavat vastauksen "ihan jees"

Muita blogeja tältä tyypiltä

Päästä irti rutiineista

Joskus rutiineista on hyötyä, mutta kaikkia rutiineja pitäisi joskus muistaa haastaa parempien toimintatapojen löytämiseksi!

Lukaseppa

Älä kerjää liikaa asiakkaidesi huomiota

Kanta-asiakkaasi haluavat varmasti kuulla sinusta, mutta ei välttämättä ihan joka päivä. Tarjouksien ja uutiskirjeen vastaanottajat kannattaisi pitää erillään kanta-asiakas rekisteristä!

Lukaseppa

Ajatuksia työn hakemisesta Suomessa

Ne jotka haluavat apua ja tukea jäävät ilman ja pitkäaikaistyöttömyydestä unelmoivat käydään hakemassa kotoa avun piiriin. Miksi työtä haluavalle on tehty kaikki niin vaikeaksi?

Lukaseppa