Oman alansa löytäminen: Tie koodariksi voi olla myös mutkikas

10.06.2021 09:11:31
Tällä kattauksella luovuutta koodi luistaa

Olen aina aiemmin luullut, että jos haluaa oppia koodaamaan hyvin ja työskennellä ohjelmointialalla, pitää aloittaa koodaaminen ja kaikenlainen tietokoneisiin liittyvä harrastelu jo lapsena. Peruskoulun ja mahdollisen lukion jälkeen pitää lähteä suoraan opiskelemaan teknisen alan kouluun ja valmistua vaikka insinööriksi. Minun tieni alalle on kuitenkin ollut ihan toisenlainen, joten nyt se on todistettu, luuloni on ollut väärä!

Minua ovat aina kiinnostaneet ihmiset ja ihmisten toiminta, olen halunnut ymmärtää muita ihmisiä - ja samalla itseäni - paremmin. Parikymppisenä, lukion ja muutaman välivuoden jälkeen päädyin yliopistoon, jossa opiskelin yhteiskuntatieteitä tavoitteenani tutkijan ura. Pääaineenani opiskelin yhteiskuntapolitiikkaa, ja myös kasvatustiedettä opiskelin laajasti, sosiologiaakin, mutta erityisesti olin siihen aikaan kiinnostunut naistutkimuksesta eli nykyisestä sukupuolentutkimuksesta. Minua kiinnosti (ja vieläkin kiinnostaa) tarkastella kriittisesti sitä, miten kulttuuriset tavat ja uskomukset vaikuttavat ihmisen elämään ja mahdollisuuksiin, ja miten nämä asiat muuttuvat ajan saatossa. Opiskelu ja uusien ajatusten pohtiminen tuntui silloin innostavalta ja kiinnostavalta harrastukselta perheen pyörittämisen ohessa. Ensimmäinen lapseni syntyi jo ennen yliopisto-opintoja, toinen niiden aikana ja kolmas opintojen päätyttyä.

Opintojen loppuvaiheessa piti alkaa miettiä sitä, mitä ihan oikeasti tekisin työkseni. Gradua tehdessäni tajusin viimein, että vaikka opiskelemani asiat olivat hyvin mielenkiintoisia, en tykkää lukemisesta ja kirjoittamisesta niin paljon, että haluaisin tehdä sitä työkseni, ja laitoin toistaiseksi sivuun suunnitelmat tohtoriopinnoista. Olin tehnyt myös muutamaan otteeseen töitä sairaalassa ja lääkäriasemalla tekstinkäsittelijänä, mikä kyllä sopi oikein hyvin siihen elämäntilanteeseen, mutta tiesin, etten sitäkään pitempään haluaisi tehdä. Piti alkaa miettiä uutta suuntaa.

Yliopistosta valmistumisen jälkeen päätin muutaman hoitovapaavuoden jälkeen lähteä opiskelemaan kuvataidetta ammattikouluun. Olin salaa haaveillut kuvataiteen tekemisestä jo pitempään, mutta olin luullut, että vain lapsesta saakka järjestelmällisesti kuvataidekoulussa harrastaneet voisivat hankkia siitä ammatin. Tajusin lopulta tämän vääräksi, ja myös ymmärsin merkityksettömäksi lukion kuvaamataidon opettajan lausunnon siitä, että ”piirustustaitoni ei ole kovin hyvä”. Miten suuri valta voi opettajan sanoilla ja yhdellä kurssin arvosanalla ollakaan nuoren, herkän ihmisen mielessä!

Maalaaminen ja piirtäminen tuntui heti minusta oikealta ja luonnolliselta, kuin olisin tehnyt sitä aina. Tykkään kuvata arkisia tilanteita ja näkymiä, haluan löytää arjen tavallisuuden keskeltä kauneutta ja iloa tuovia asioita kuviini. Nautin värien sekoittelusta ja juuri oikeanlaisen valon hakemisesta kuvaan.

Kuvataideopintojen aikana ja niiden jälkeen perhe-elämän kiemurat vaativat minulta paljon panostusta ja voimavaroja, mutta perheenäitinä toimimisen lisäksi etsin aktiivisesti paikkaani kuvataidemaailmassa. Osallistuin yhdistysten toimintaan ja yhteisiin taidenäyttelyihin, vuokrasin oman työhuoneen, kokeilin erilaisia tekniikoita, mutta jotain tuntui jäävän puuttumaan. Vaikka nautin taiteesta ja sen tekemisestä valtavasti, en jostakin syystä kokenut lopulta oloani kotoisaksi siinä maailmassa, eikä sitä kautta löytynyt myöskään rahaa tarjoavaa työtä.

Pienenä sivuhyppäyksenä työskentelin myös museossa puolen vuoden ajan. Se oli todella kiinnostavaa - oli mahtavaa oppia oman alueen historiasta, menneiden sukupolvien ihmisistä ja museomaailmasta ylipäänsä, miten museot toimivat. Museonäyttelyiden suunnittelu vaikutti hurjan innostavalta työltä, ja hetken jo mietinkin, että lähtisinkö opiskelemaan vielä museologian perusopintoja.

Museotyön päättymisen jälkeen keväällä 2019 kuitenkin päätin, että nyt on aika toteuttaa pitkäaikainen haave ja opetella koodaamaan. Tietokoneet ja nörtteily ovat kiinnostaneet minua aina, mutta vasta nyt ohjelmoinnin opiskelulle ja ammattitaidon kasvattamiselle tuli sopivasti tilaa elämässä. Tein aluksi joitakin koodauskursseja netissä, ja niistä sain hieman yleiskuvaa siitä, mitä koodaaminen tarkoittaa. Sain myös lisävahvistusta sille, että sitä todella haluan oppia lisää. 

Tammikuussa 2020 aloitin opiskelun Riveriassa noin vuoden mittaisessa koulutuksessa, jonka tavoitteena oli työllistyä ohjelmointialalle. Koulutuksessa käytiin aluksi läpi perusasioita eri ohjelmointikielistä ja -työkaluista, mutta suurimmat opit tulivat kuitenkin opintoihin kuuluneessa, viiden kuukauden pituisessa työharjoittelussa alan yrityksessä. 

Koulutus päättyi tammikuun lopussa 2021, ja sen jälkeen ehti jo hieman epätoivo iskeä siitä, että jatkuuko uusi urani nyt ollenkaan. Tuntui, ettei yksikään yritys halunnut palkata aloittelevaa koodaria - kunnes sitten asiat osuivat kohdalleen Koodersin kanssa, ja tässä sitä nyt ollaan, oppimassa ja kehittymässä, taas johonkin uuteen ja vielä kenties tuntemattomaan tähtäämässä. 

Omat uskomukset ja ennakkoluulot ovat siis rajoittaneet valintojani useamman kerran elämässä, mutta onneksi ne voivat välillä kumoutua ja osoittautua aivan vääriksi. Aina on elämässä mahdollisuus vaihtaa suuntaa ja oppia uutta! Sen, mitä on tai ei ole harrastanut lapsena, tai mitä alkaa opiskella vaikka peruskoulun jälkeen, ei tarvitse rajoittaa valintoja myöhemmin. Kaikesta aiemmin opitusta on kuitenkin aina jossain tilanteessa hyötyä myöhemmissä elämänvaiheissa, kaikesta on saanut kokemusta ja oppia, ja ne auttavat asioiden ymmärtämisessä laajemmin. Ja koodariksi voi tulla myös sen mutkaisemman polun kautta.

Muita blogeja tältä tyypiltä

Kaisan tavoitteena on tulla huippukoodariksi. Kaisan avoin ja utelias luonne, sekä halu ymmärtää sitä miten asiat ja ihmiset toimivat, ajavat häntä jatkuvasti kohti uusien asioiden oppimista.


Aiheet
Muita blogeja tältä tyypiltä