Oman alan löytäminen: 10 vuotta siinä meni

20.05.2021 08:46:18
Katse kohti omaa alaa

Halusin olla "isona" valokuvaaja tai opettaja, valokuvauksen ollessa selkeästi ykkössijalla. Isäni valokuvasi paljon, ja uskon valokuvakärpäsen purreen minua tämän takia. Lähdin kokeilemaan molempia uria, mutta kymmenessä vuodessa unelma-ammatti muuttui ihan kokonaan.

Tarkoituksenani oli yläasteen jälkeen lähteä opiskelemaan valokuvausta ammattikouluun. Lähipiirin ja itseni kanssa pohtimisen jälkeen päädyin kuitenkin suorittamaan ylioppilastutkintoa lukioon, mikä jälkeenpäin ajateltuna oli parempi vaihtoehto minulle. Valmistuttuani pidin välivuoden, jotta saisin neljän vuoden rutistuksen jälkeen hetken hengähtää ja miettiä, että mitäs sitä sitten tekisi. Hain osa-aikatöihin, ja lähdin kokeilemaan yliopistoelämää ruotsin kielen opintojen kanssa. Ryhdyin tavoittelemaan toista unelma-ammateistani: opettajuutta. Tämä ura tosin loppui ennen kuin se kerkesi kunnolla edes alkamaan, sillä ensimmäisen lukuvuoden jälkeen jätin opinnot kesken. Työt loppuivat samalla, joten seuraavan vuoden mietin taas, että mitähän sitten. Hain hetken mielijohteesta sairaanhoitajaksi, mutta onnekseni en päässyt haastattelua pidemmälle.

Seuraavana vuonna muutin toiseen kaupunkiin kumppanini kanssa, ja päätin uuden elämän alkaessa hakea opiskelemaan media-alan perustutkintoa. Opinnot alkoivat, ja samalla aloin tekemään valokuvauskeikkaa kevytyrittäjänä. Halusin tavoitella valokuvaajan ammattia opiskelun ohella. Opintoihin kuului enimmäkseen julkaisutuotannon tehtäviä, video- ja valokuvausta opiskeltiin hyvin vähän. Ensikosketukseni videotuotantoon ei ollut positiivinen. En tiedä, oliko opettajassa vai oppilaassa vika, mutta videoiden tekeminen vaikutti hirveän vaikealta, enkä nauttinut niiden tekemisestä juurikaan. Opintoihin kuului myös kymmenen viikon harjoittelujakso, jonka pääsin suorittamaan Koodersille. Podcastien, vlogien, ja somevideoiden editoimisen ja suunnittelun myötä videoiden kanssa työskentely alkoi sujumaan, eikä enää nostanut karvoja pystyyn.

Seuraavana vuonna muutimme takaisin Joensuuhun, ja pistin heti kyselyä Koodersille, olisiko heillä töitä tarjolla. Harmikseni ei ollut, joten jatkoin vanhoja opintoja uudessa koulussa. Nyt opintoihin kuului enemmän video- ja valokuvatuotantoa. Useat projektit sisälsi jollain tapaa liikkuvan kuvan, ja yllätyksekseni aloin nauttimaan siitä. En tosin suostunut myöntämään itselleni tai muille, että HC-valokuvaajasta olikin muotoutumassa videoiden rakastaja. Puolen vuoden opiskelun jälkeen Koodersilta tuli kyselyä, josko haluaisin tulla tekemään videoita sekä heille että Geneesille, eikä vastausta tarvinnut miettiä pitkään. Pelkäsin kuitenkin, että uusi into videoita kohtaan saisi kolauksen, kun niitä suunnittelisi ja editoisi viitenä päivänä viikossa useamman tunnin ajan. Pelko oli kuitenkin aiheeton, sillä videoiden tykittely vaan lisäsi innostusta. Halusin tehdä videoita myös vapaa-ajalla, ja yritin keksiä väkisin ideoita, jotta pääsisin kuvaamaan ja editoimaan. Unelma-ammatti oli töissä ollessa muuttunut ihan kokonaan.

Sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa, mutta kymmenen vuotta on pitkä aika odotella omien unelmien tavoittelua. Antakaa sydämenne viedä vähän useammin, älkää pitäkö uusien unelmien tullessa siitä vanhasta unelmasta liian tiukasti kiinni.

Muita blogeja tältä tyypiltä

Luova työ avotoimistossa - uhka vai mahdollisuus?

Avotoimisto. Naputtelua siellä, klikkailua täällä. Luova työ ei tule onnistumaan. Vai tuleeko sittenkin?

Lukaseppa

Aina et tarvitse alan koulutusta

Kaikki yritykset eivät enää rekrytoinnissaan katso ensimmäisenä koulupaperien perään. Tärkeämmäksi arvoksi nousee harrastuneisuus ja innostuneisuus aiheesta.

Lukaseppa

Kuvauksia ja akustiikkapaneleeja [KoodersVlog #4]

Kooders vlogi tekee taas paluun ja tänään suunnitellaan akustiikkapaneeleita somevideoiden taustalle ja vieteään Koodersin kuvauspäivää.

Lukaseppa