Mitä Shakespeare tästä ajattelisi – tekoäly kaverina luovassa kirjoittamisessa

30.03.2023 08:43:27
Ollakko vaiko eikö konna?

Niin, mitä Shakespeare mahtaisi ajatella, kun tekoäly sanoittaisi kokonaisen näytelmän?

ChatGPT miettii tovin vastausta, päätyen parin näsäviisaan kommentin jälkeen lopputulemaan: ”Meidän on varmistettava, että teknologia palvelee ihmiskuntaa eikä päinvastoin. On tärkeää, että luovuus ja ihmisen kyky ilmaista itseään säilyvät, vaikka teknologia kehittyykin.” 

Juurikin näin. Voisi kai sanoa, että tekoäly pääsi asian ytimeen.

Olen seurannut tekoälyjen kehitystä kasvavalla mielenkiinnolla. Jatkuvasti uusia ominaisuuksia sisältäviä ja alati yhä älykkäämmäksi kehittyviä tekoälyjä syntyy kuin sieniä sateella. Nousevassa hypetyksessä olevat tekoälyt loistavat älykkyydellään, pyhä valokehä kohdistuu ylistävästi niiden taitoihin luoda erilaista tekstiä ja kuvaa ihmistä nopeammin. Ne valloittavat koulut ja työpaikat sekä luovan alan, näinhän niistä sanotaan. Sisäinen skeptikko siellä maalailee jo synkkiä kuvia seinille, vaikkakin turhaan. Teknologian kehitys on hyvä, kunhan ihmiset vain hyödyntävät sitä oikein ja käsittelevät tarpeeksi reilusti ja objektiivisesti sen, mitä tekoälyt heille tarjoavat.  

Kun minulle ehdotettiin tekoälyn hyödyntämistä työskentelyssä, olin aluksi hieman epäileväinen. Harjoittelijana tällä hetkellä tehtäviini kuuluvat mm. mainoksien ideointi ja suunnittelu, sekä muu kirjallinen ja visuaalinen työskentely. Eniten tekoälyn hyödyntämisestä pohdin sitä, mahtaisiko siitä olla oikeasti minulle apua. Tähän saakka tekoälyjen käyttö on ollut pelkkää puhdasta viihteen tavoittelua. Niiden tuottama teksti kun on ollut melko ’älyvapaata’, eivätkä ne ole ymmärtäneet muuta kuin englantia. Harvoin niitä pystyi edes ottamaan vakavasti.

ChatGPT:tä sen sijaan on kehuttu laajasti kaikkialla, joten täytyihän se itse nähdä. Sen verran harvinaisuus on tekoäly, joka kykenisi hallitsemaan armaan kielioppimme riittävällä tasolla ja olemaan vielä luova sen suhteen. Ihan suoraan eivät kaikki markkinointipuheet kuitenkaan uponneet, vaan ensitapaamisella tekoäly joutui ’pieneen’ stressitestiin, suomeksi tietenkin. 

Myyntipuhe, musikaali, runo, syvällinen keskustelu, slogan, asiattoman palautteen suodattaminen, lähdetiedollinen teksti ja teinix-kieli (kyllä, varsin ihQ aihe, tietäjät tietää)... Tekoäly sai mitä oudoimpia pyyntöjä, sillä halusin testata kattavasti miten kauas sen kyvyt riittävät. Suurimmasta osasta se suoriutuikin vähintään kohtalaisesti. Vaikka botti meni käyttökelvottomaksi useammankin kuin kerran, eikä murre siltä aina taipunut, kokemus oli positiivinen. Parin tunnin jälkeen kankeisiin tekstibotteihin tottunut joutui kovan paikan edessä myöntämään, että tässähän voi olla potentiaalia aidolle hyödyntämiselle. 

Botti kovasti yrittää!

Kaikista tähän asti käyttämistäni tekstiä tuottavista tekoälyistä ChatGPT tarjoaa vastinetta juuri siihen, mitä siltä pyydetään, ja (kirjoitushetkellä) vieläpä ilman maksumuuria. Vaikka suomenkielen suhteen sen tarjonta on paljon rajallisempaa ja joskus itseään toistavaa, pääsi sen hallitsemat algoritmit silti yllättämään. Kielellisesti sen tuottama teksti on ymmärrettävää ja asianmukaista. Sen enempää en olisi kyllä odottanutkaan, eikä enempää sen tarvitsekaan tehdä. Tekeehän se jo paljon enemmän, kuin moni aikaisempi.

Entä millaisia ovat olleet omat kokemukset tekoälyn hyödyntämisessä työskentelyssä?

Olen kokenut tekoälyn hyödylliseksi etenkin ideoinnissa ja ajatustyössä. Kun kirjoittaessa omat aivot jumahtavat putkinäköisyyteen ja samat sanat alkavat toistumaan tekstissä, saatan kysyä tekoälyltä millä tavalla se muotoilisi lauseen, tai pyydän sitä tarjoamaan tilalle listan muita vastaavia synonyymejä. Joskus saatan kuvailla sille oman visioni ideasta ja pyytää sitä jatkamaan aiheeseen liittyen. Silloin isketään niin sanotusti viisaat päät yhteen. Tekoälyn tarjoamat vaihtoehdot yleensä onnistuvat johdattamaan ajatustavan monipuolisempaan suuntaan, tai vähintään tarjoamaan uuden näkökulman asiaan; ”ai niin, asiaahan voisi käsitellä tälläkin tapaa. Oih, kuinka kätevää ja helppoa!” Tekoälyn avulla jumittunut aivo saa lempeän potkun ja hommat jatkuvat taas. 

Tyypillisenä höpöttäjänä asioiden tehokas kuvaileminen tuppasi olemaan joskus haastavaa, mutta botti osasi erotella sanojen virrasta halutun pääpointin, ja tarjota sitten sopivaa vastausta...ainakin useimmiten. Joissakin tapauksissa ChatGPT on ollut jopa toimivampi ja nopeampi vaihtoehto vanhalle kunnon googletukselle. Toki on oleellista huomauttaa, että tekoäly toimii minulle vain ajatushautomona, ei tietopankkina. ChatGPT:n kaltaisten tekoälyjen hyödyntämisessä on aina pidettävä mielessä, että sen antamat vastaukset tulee tulkita tietyllä varovaisuudella. Näin vältetään se, ettei fiktio muutu faktaksi vain sen takia, että tekoäly vakuuttavasti sen esitteli.

Pidän tärkeänä sitä, että tekoäly vain helpottaa ja avustaa aiheen käsittelyä uudelta kantilta, sen sijaan että se hoitaisi kaiken ajattelun ja työn puolestani. Lieneekö taustalla taiteilijan ylpeys siitä, että oman käden jälki tulee näkyä, sillä täysin tekoälyn kirjoittamasta tekstistä olisi paha ottaa kunniaa. Tekoäly toimii vain avustavana työkaluna, korostetusti nimenomaan työkaluna. Tästä asiasta myös Miikka puhui Tekoälyn hyödyntäminen Koodersilla-podissa (aikaleimattu linkki).

Koenkin, että tekoälyllä on paljon potentiaalia olla hyödyksi eri tavoin eri aloilla, oli se sitten ohjelmointia, ideointia, tiivistämistä, kirjoittamista tai muuta luovaa työtä. Aion jatkaa ChatGPT:n ahdistelua silloin tällöin myös tulevaisuudessa, etenkin niinä hetkinä, kun ajatukset sakkaavat.  

Ja loppukommentiksi se, mitä mieltä ChatGPT itse on aiheesta, savoksi tietenkin: 

”Koht ku se ottaa käyttöhö kriittistä ajatteluu ja ihmisen ommaa osaammista, tekoäly voipi olla mainio kaveri luavas kirjottamises.”

Niinpä.

- Blogin takana on kirjoitushetkellä some markkinointi harkkarina toiminut Tiina jonka kynästä on myös blogin piirrustukset syntyneet!

Muita blogeja tältä tyypiltä

Tarinoiden tärkeys asiakkaille - #MitäVattua podcast #105

Puhutaanko mieluummin 'koodista' vai 'savun tuoksuisesta käsityö koodista'? Tarinalla on väliä.

Lukaseppa

#MikäVatuttaa - Digi kehittyy, osaaminen ei

Teknologia kehittyy nopeammin kuin ihmiskunta. Ratkaisuista pyritään tekemään helppokäyttöisiä, mutta teknologiamörköjen pelotellessa osaaminen ei kehity samassa tahdissa.

Lukaseppa

Ole kiinnostunut tuotteestasi feat. Gikker - #MitäVattua podcast #131

Gikker-palvelun Juha Paavilainen ja Hans Ekroos kävivät jakamassa kokemuksiaan uudenlaisen liikeidean perustamisesta.

Lukaseppa