Työnohjauksessa käytetään joskus ns. ”tyhjän pään” metodia, jossa pyritään avoimin mielin ottamaan asioita vastaan. Avoimuus uusille asioille on hyvä ja se antaa myös virikkeitä työstää uusia projekteja. Entäpäs jos se tyhjä pää iskee eikä asiat etene yhtään eteenpäin? Jos kaikki tuntuukin vieraalta ja yhteinen kieli katoaa toiminasta muiden kanssa?
Koodarille työskennellessä välillä tulee hetkiä, jolloin ajatus ei kulje. Pitääkö huolestua? Ei, jos se tila ei ole pitkäkestoista. Olemme jokainen kokeneet sen tunteen, kun on katsonut näyttöruutua ja asiat eivät vaan etene yhtään eteenpäin. Silloin mietimme missä vaiheessa voi vain luovuttaa ja antaa asian olla. Keskittyminen voi siirtyä johonkin muihin asioihin. Isossa kuvassa on tärkeää, millaisia ratkaisuja tehdään, kun ei ajatus enää kulje. Uskalletaanko myöntää, ettei asia etene ja pyydetään apua. Ulkopuolinen näkökulma voi auttaa eteenpäin asiassa. Voi olla myös, että annetaan asian olla hetki, niin työn voi nähdä uudessa valossa.
Olemme havainneet, että tilaajalla ei aina ole tietoa mitä ollaan hankkimassa. Tiedetään miten periaatteessa järjestelmän tulisi toimia, mutta toteutuksen arvioinnin osaamattomuus saattaa nostaa hankinnan hintalappua. Jotenkin hinta saattaa olla hyväksyttävissä, mutta kun ei saada sitä tuotetta mihin on ollut tarve tai ajatellut tarpeen olevan. Silloin kun ajatus on kadoksissa myös kustannukset nousevat. Onkin tärkeää avata keskustelua: mistä on tarve ja miten se olisi tarkoitus toteuttaa. Pienissä yrityksissä jokainen hankinta on arvokas ja voi vaikuttaa pitkää toiminnan kehittymiseen suuntaan tai toiseen. Kun on tyhjä pää niin silloin ei kannata tehdä isoja ratkaisuja.
Olemme Koodersilla keskittyneetkin ottamaan asiakkaan asian käsittelyyn niin että myös tekninen ratkaisu ja toteutus ovat keskiössä. Emme siis hyväksy tehtävänantoa ” tee nettisivut”. Kuulostaa voimakkaalta, mutta tärkeää on ymmärtää mitä ollaan tekemässä. Me luodaan asiakkaan kanssa vuoropuhelua, mitä kaikkea ohjelmisto voisi sisältää ja miten sen tulisi toimia. Tämä on tärkeää, jos haluamme asiakastyytyväisyyttä, mielenrauhaa ja kestävää koodistoa. Uskallamme myös myöntää, jos nyt ei vain ajatus ei kulje, huomenna on uusi päivä - jutellaan silloin paremmin. Tärkeintä on uskaltaa sanoa, jos asia ei etene.
Olemme kaikki ihmisiä ja inhimillisiä. Välillä tulee hetkiä, jolloin emme pysty tuottamaan omasta mielestämme järkevää ajatuksen juoksua. Emme silloin vain tee sellaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat pitkäaikaisesti tulevaisuuteen mm. hankintojen kautta. Uskaltakaamme kysyä neuvoa ja apuja. Joskus voi olla hyvä kysyä useampaankin mielipidettä vahvistamaan toiminnan suuntaa. Koodi voi välillä olla hukassa, pakko ei ole jaksaa koko ajan tuottaa ratkaisuja. Pienen hetken hengähdys voi auttaa näkemään kokonaisuuden. Vastauksia tyhjään hetkeen löytyy ympäröivästä maailmasta …. jos uskallamme vain niitä etsiä.
Tänään kun tämä blogi julkistetaan, ns. ”täytän pyöreitä vuosia”. Olkoon se sitten pieni salaisuus, paljonko mittariin karttuu. Se on kuitenkin varmaa, että jokaisesta päivästä tulee kokemusta ja elämän oppia.
Suomalainen kokous-/palaverikulttuuri on varmasti ollut murroksessa viimeisten vuosien aikana. Eikä se muuta tilannetta, että paljon kokouksia tai palavereita pidetään etänä, myös läsnä kokouksilla on oma paikkansa.
Kuinka välttää yleisimpiä sekaannuksia niin työpaikkailmoituksissa kuin niihin hakemisessa.