Ilmaispelit ja -palvelut ovat pelejä ja palveluita, jotka ovat käyttäjälle näennäisesti maksuttomia. Ne alkoivat yleistyä, kun internet alkoi olla yhä useammassa kotitaloudessa saatavana.
Nämä pelit ja palvelut ovat kuitenkin kaksi teräinen juttu, sillä usein maksuttomuus on harhaa. Luovut aina jostakin, ellei kyse ole rahasta, kyse voi olla henkilötiedoistasi. Ilmaispelejä ja -palveluita rahoitetaan usein käyttäjän luovuttamilla tiedoilla, joita myydään eteenpäin tai joiden perusteella mainostajille tarjotaan tarkkoja kohderyhmiä mainonnalle. Saaduilla tuloilla voidaan taas tarjota käyttäjille ”ilmaista” aikaa palvelun parissa. Jos et lue sopimusehtoja, kuten useimmat ihmiset yleensä, et tiedä mihin tietojasi käytetään.
Jossain palveluissa on myös ilmaisten omaisuuksien lisäksi maksullista lisäsisältöä – mikä onkin synnyttänyt ilmaispelien saralle käsitteen Pay to Win eli kuinka peleissä ei voi edetä laittamatta siihen rahaa, mikä aiheuttaa eripuraa kun pelaajat pelaavat samassa ympäristössä.
Esimerkiksi kaikille tuttu Facebook myy mainostajille tietoja käyttäjistään, joiden perusteella mainoksia voidaan kohdentaa hirvittävän tarkasti. Facebook omistaa nykyään myös Instagrammin ja Whatsappin, joiden avulla samasta henkilöstä voidaan kerätä tietoja useammasta eri lähteestä. (esimerkiksi tykkään kilpikonnista facebookissa -> näytetään kilpokonnakuvia instagrammissa).
Vieraana tänään Firetail Gamesin toimitusjohtaja Kim Ordén
Instagram: https://www.instagram.com/Murgraal
Twitter: https://twitter.com/Murgraal
FiretailGames
Kalsarikänni pelin uusimmat tuulet
Facebook: https://www.facebook.com/FiretailGamesOfficial/
Instagram: https://www.instagram.com/firetailgames/
Twitter: https://twitter.com/firetailgamesFI
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCEY_WiLDAG3Vwi2O4L9YUdg
Vatutus ei onneksi voi tappaa, mutta voi merkittävästi lyhentää elinikää. Kuinka toimia jos vatutus meinaa nousta todella usein pintaan arjessa?
Onko runners high edes totta ja mitenkä täynnä Oonan kaapit ovat poikkeusaikana? Tänään podcastissa kokeiltiin tyhjän pään metodia.
Ajatuksia rentoutumisesta ja lomailusta sekä omia suunnitelmia kesälomalle 2020
MitäVattua on mukahauska podcast, jossa yleensä keskustellaan tekniikasta, it-alan pöhinäsanoista ja itketään maailman menoa, koska mikään ei ole koskaan hyvin. Uusi valitusvirsi joka tiistai!
Onko sinulla jotain asiaa, minkä haluaisit, että semipieni yleisö kuulisi? Ota meihin yhteyttä niin voidaan ehkä haastella yhdessä