Minä ja koodari - leikkiä vai totista totta?

Ilpo Simonen - 26.04.2018 10:46:00
Minä ja Koodari - Leikkiä vai totisinta totta?

Toukokuu alkaa lähestyä alkuaan ja vuotuinen työväenjuhla lähestyy, Wappu! Monessakin mielessä vappu antaa ihmisille mahdollisuuden hullutella ja ehkäpä tuoda esille jotakin uusia puolia joita arjessa ei uskalleta näyttää. Voimmeko siis työssämme antaa leikkisyydelle tilaa? Tarvitsemmeko aina juhlat uskaltaa näyttää jotakin mitä emme näytä töissä.

 

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut koodareista ja heidän tavasta toimia. Innovatiivisuus liitetään yhdeksi osaksi ohjelmistosuunnittelua, siksi on kehitelty vaikka miten erilaisia keinoja luovuuden syntymiseksi. Koodersin henkilöstö osallistuu työyhteisöjoogaan, jossa karistetaan päivän tai oikeastaan viikonkin kankeudet pois. Jokaisen jooga kerran jälkeen on ollut havaittavissa innostuneisuutta ja ideatulvaa. Onkohan siis niin että tarvitsemme jonkinlaisen ravistuksen, jotta ideat lähtevät liikkeelle? Aina emme tarvitse fyysistä ravistusta, vaan meillä jokaisella on jokin, jonka olemme oppineet jo lapsena. Se leikkiminen, leikkimielisyys. 

 

Pienenä pystyimme rakentamaan leikin välineistä, tilasta tai ajasta riippumatta. Mielikuvamaailma oli rajaton mahdollisuus tuoda uudelleen uusia ideoita ja ratkaisuja leikin etenemiseen. Sama esine saattoi muuttua leikistä riippuen eri muotoihin ja merkityksiin. Joskus joku muukin sai osallistua leikkiin ja jälleen leikki sai uuden muodon. Entäpä nyt työelämässä? Milloin meillä katoaa se leikkisyys ja alamme suorittamaan työtehtäviä. Koodaamisessa varmasti löytyy paljon erilaisia lainalaisuuksia, mutta se ei poista kuitenkaan mahdollisuutta käyttää leikkisyyden maailmaa, mielikuvamaailmaa.  Meillä on mahdollisuus helpottaa omaa taakkaamme, jos voisimme siirtää haasteet mielikuvamaailmaan. Olisihan hienoa, jos kertoisimme vielä ylpeänä omaavani sellaisen maailman. Voisimme tarkastella asiaa monelta kantilta ja ehkäpä saada uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja. Aina uuden osallistujan kanssa veisimme haasteen uudelle tasolle tai ympäristöön, jolloin hiljalleen haaste ei ole enää haaste. Haaste onkin muuttunut ehkäpä lapsuuden leikiksi. Uudeksi mahdollisuudeksi.

 

Onhan se vakava paikka, jos kertoo että yli nelikymppisenä omaa vielä mielikuvamaailman. Vakava paikka ehkä toisille, tämä on myös kuitenkin työmenetelmä. Uskon että luovuuteen tarvitaan jonkinlaista leikkisyyttä ja mielikuvamaailmaa. Uskaltaa leikitellä asioilla ideoinnissa ja suunnittelussa. Enkä tarkoita, että tehdään pilaa tai loukataan, vaan ei mietitä sitä mikä on varmin keino tehdä asiat. Uskaltaa laittaa itseään likoon, uskaltaa ehkä ravistaa omaa ajatustaan tai tottumuksia. Yhtenä mahdollisuutena voisi olla, että työpaikalle luodaan mielikuvamaailma, jossa saa olla mitä on ilman paineita. No, heti tulee mieleen ei kaikki lähde mukaan tämmöiseen. Miksei lähde, jos sitä ei kokeilla? Tuleehan jokaisen työpaikan sisällä lentäviä lauseita yms., joita naureskellaan jokaisessa saunaillassa tai illanistujaisissa. Kysehän on vain uskalluksesta lähteä kokeilemaan missä menee jokaisen työyhteisön leikkisyys. Jokainen osaamme leikkiä, kyse on vain, miten uskallamme käyttää sitä luovuuden innoittajana.

 

Koodari: anna mahdollisuus leikkisyydelle ja leikkimiselle. Vakavaa toimintaa on varmasti ihan riittävästi maailmassa. Leikkiminen vapauttaa hyvää energiaa!

 

”Älä tyydy pienii aiheisiin. Kirjallista näpertelyä meillä on ihan kylliksi. Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin hehkuvaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä.”

- Mika Waltari

Ilpo myy ja neuvottelee kymmenien vuosien rautaisella hanke- ja projektityöskentelykokemuksella.