Olen päässyt yrittäjä-taipaleellani todistamaan tilanteita joissa firma on saanut ensimmäisen "oikeasti ison" asiakkaan. Sitten kun sieltä on tarjottu paljon tekemistä on heille allokoitu kokoajan enemmän ja enemmän tekijä resursseja. Sitten pikkuhiljaa kaikesta tekemisestä on alettu suurelta organisaatiolta laskuttamaan vähän enemmän kuin muilta. Sitten aletaan tekemään hutiloiden "niitä muita töitä", kun niistä ei saa laskuttaa niin paljoa.
Mutta mitäs sitten kun tämä iso asiakas lähtee? Joskus syynä voi olla, että suuri asiakas huomaa tulleensa ylilaskutetuksi, mutta lopulta sillä ison asiakkaan lähtemisen syyllä ei ole merkitystä.
Haluan vaan varoitella, että liiketoimintaa ei kannata perustaa vain yhden asiakkaan - tai muuten yhden tulovirran varaan.
Ahneella on paskanen loppu
- Keskisuomalaisia sananlaskuja, Laukaa (ainakin Wikisitaattien mukaan)
Koulutuksia saa nykyään läpi vain olemalla paikalla. Käytä se bootcampin aika vaikka hyvän portfolion tekemiseen!
Harjoittelu tulee olemaan enemmän sen harjoittelun tapaista kuin siihen kouluttautuminen on. Siihen kannattaa siis malttaa panostaa!
Muuton aikana VuNen näytön jalkana toiminut Loot Crate olikin avaamaton, joten pääsimme pitkästä aikaa epälaatikoimaan!