Tähtikokemuksia

Tähdekkäät kokemukset kelpaa jakaa

Lyhyesti

Kuka

Pintaykköset Oy (kotisivut)

Mitä

Järjestelmä palautteen keräämiseen ja helpotettuun markkinointikäyttöön jakamiseen

Miksi

Haluttiin helpottaa palautteiden keräämistä, vertailua ja hallinnointia

Miten

Toteutimme Pintaykkösten vision tuotteesta

Tähtikokemuksia palautejärjestelmien kirkkaimpana tähtenä

Pintaykköset Oy on vuonna 2013 perustettu. Rakennusten pellityksiin ja muihin remontteihin keskittyneen Pintaykkösten toimialueena on laajasti Pohjois-Karjalaiset kunnat Joensuun seudun ympärillä.  

Määritelmät kunnossa toteutusta varten

Erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella, taajama ja haja-asutus alueilla asiakasreferenssit ja palautteet ovat avainasemassa palveluntuottajaa päätettäessä. Palautteiden kerääminen, hallinnointi ja hyödyntäminen markkinoinnissa on alasta riippumatta yrittäjille aikaa vievä prosessi. Pintaykköset halusivat asiaan ratkaisun, sillä tarve oli kokonaisvaltaiselle järjestelmälle, joka toiminnoillaan helpottaa, nopeuttaa ja yksinkertaistaa koko prosessia. Koska mielekästä järjestelmää ei ollut tarjolla, Pintaykköset päättivät tehdä sellaisen itse.

Järjestelmän haluttiin ratkaisevan pahimmat ongelmakohdat:

  1. palautteita on hankalaa kerätä ja koostaa yhteen
  2. kerättyjä palautteita on vaikea käsitellä ja hallita
  3. kerätyt palautteet pitäisi olla helposti käytettävissä
  4. palautteet tulisi saada suoraan valmiiksi upotteiksi nettisivuille

Pintaykkösillä oli selkeä idea ja näkemys siitä millaisia ominaisuuksia he halusivat palautejärjestelmään. Tästä alkoi hedelmällinen yhteistyö Koodersin kanssa.

Kooders toteuttamassa Pintaykkösten visiota

Pintaykköset antoi idean toteuttamisen täysin Koodersin osaaviin käsiin. Aluksi päämääränä oli löytää ratkaisu helpottamaan vain Pintaykkösten palautteiden keräämistä ja hallinnointia. Tästä syntyi Tähtikokemuksia-pilotti, josta Pintaykkösten kanssa muodostettiin raamit lopulliselle räätälöidylle järjestelmälle. Lopulta Tähtikokemuksia-järjestelmästä muodostui Pintaykkösille kokonaan oma tuotteensa jota pilotoidaan tätä tekstiä kirjoittaessa.

Toteutetut ominaisuudet:

  1. palautteita voidaan tarkastella ja hallita suoraan yhdestä näkymästä
  2. palautelomakkeita voidaan muokata ja tehdä niistä yrityksen brändin mukaiset
  3. alkutoimenpideiden jälkeen erilaisten palautteiden lähettäminen on parin klikkauksen takana
  4. palautteet saadaan suoraan nettisivuille lisättäviksi upotteiksi
  5. käyttäjähallinta tapahtuu yhden näkymän kautta

Pintaykkösten innovoima ja Koodersin vankalla ammattitaidolla toteuttama Tähtikokemuksia on palautejärjestelmä, josta on paljon apua yrityksille ja yrittäjille.

Muita puuhiamme

Aged Novel Oy verkkokauppa

Verkkokauppa yritykselle, joka valmistaa uniikkeja sisustushuonekaluja vanhojen, autioituneiden rakennusten hirsistä.

Lue lisää

Nuorisoasuntoliiton asuntohakujärjestelmä

Uudistettu asuntohakemus-järjestelmä toimii varmasti ja nopeasti, sillä taustalla pyörii Bittigurun kanssa yhteistyössä toteutettu oma palvelinympäristö.

Lue lisää