#MitäVattua - Podcast

08.05.2018 09:40:08


Mitä on Podcastit? 5:21

Itse “podcast” sanan “pod” on lainattu Applen “iPod” laitteesta ja “cast” osa radiosta tutusta “broadcast” tai hieman suomalaisemmin yleislähetys -termistä.

Hyvä lähtökohta on ajatella podcastia eräänlaisena internetradiona, jota voi kuunnella ja/tai katsella tietokoneella tai siihen verrattavalla kapistuksella, kuten esimerkiksi lankapuhelinta älykkäämmillä puhelimilla.

Kenelle podcastit ovat? 13:11

Ihmisille. Jos podcastia vertaa radioon, podcastin yleisö on yleensä paljon kohdennetumpi ja todennäköisesti kiinnostunut toimitettavasta sisällöstä.

Miksi podcasteja on? 23:22

Podcast on median ja sisältömarkkinoinnin muoto, joka tavoittaa ihmiset kun he ovat vastaanottavaisimmillaan. Yleensä yksin, tekemässä jotain rutiininomaista aktiviteettia, kuten kylvyssä, pukeutumassa, ajamassa kulkuneuvoa, reenaamassa tai ulkoiluttamassa eläinystävää. Ihminen on myös tehnyt päätöksen antaa kallisarvoisinta resurssiaan eli aikaansa, vieläpä täysin vapaaehtoisesti podcastin kuunteluun.

Podcastit voivat kouluttaa, viihdyttää, innostaa ja naurattaa. Mikä tärkeintä podcastit yhdistävät ihmisiä. Tässä tapauksessa sisällöntekijöitä, sisällönkuluttajiin tavalla jota muut sisältömuodot eivät tee yhtä tehokkaasti.

Miten niitä kuunnellaan? 32:58 (ja miten tehdään 40:13)

Erittäin kätevästi, sillä podcastit kulkevat mukanasi sinne mihin ikinä kuljetkin. Sinun ei tarvitse suunnitella elämääsi podcastien ympärille, vaan voit suunnitella podcastit elämäsi ympärille.

Toteuttajan puolesta et tarvitse muuta kuin yhden hyvälaatuisen mikin ja jotain sanottavaa. Tuotantoarvoja voi nostaa hankkimalla omat mikit kaikille keskustelijoille, sekä esimerkiksi kameran jolla podcastiin voi lisätä liikkuvan kuvan.

Podcastit jaetaan kuuntelijoiden nautittavaksi RSS (Rich Site Summary, tai Really Simple Syndication) syötteen kautta. Tämän voi jakaa useille jatkojakelutahoille, joidenka kautta podcast leviää orgaanisesti monille alustoille ja sovelluksille.

Kuka? 43:45

Sisällöntuottajat. Ihmiset jotka haluavat tarjota arvoa kuuntelijoille.

Muita vattuiluja

Vinkkejä verkkokaupan hankintaan - #MitäVattua podcast #116

Kuumimmat vinkit verkkokaupan hankintaan liittyen: Tarvitsetteko oikeasti verkkokaupan vai vaan päivityksiä nettisivuille?

Lukaseppa

#MitäVattua - Konenäkö feat Harri Karhu

Mitä koneet näkee vai näkeekö mitään? Kuinka konenäköä voidaan hyödyntää?

Lukaseppa

Miksi hakkeroidaan? - #MitäVattua podcast #138

Hakkeroinneissa yritetään yleensä luottaa laadun sijaan määrään. Siksi ei pidä koskaan tuudittautua "Miksi kukaan minua hakkeroisi" ajatukseen!

Lukaseppa

#MitäVattua?

MitäVattua on mukahauska podcast, jossa yleensä keskustellaan tekniikasta, it-alan pöhinäsanoista ja itketään maailman menoa, koska mikään ei ole koskaan hyvin. Uusi valitusvirsi joka tiistai!

Onko sinulla jotain asiaa, minkä haluaisit, että semipieni yleisö kuulisi? Ota meihin yhteyttä niin voidaan ehkä haastella yhdessä