Koodersin väen mietteitä asioista.
"Olen ollut poissa töistä kaksi vuotta ja this is jackass" - ote äitylikoodarin viimeisistä hetkistä vapaalla. Lähtikö mopo käsistä?
Tekisikö mielesi opetella ohjelmointia, mutta et osaa päättää minkä ohjelmointikielen valitset? Jos vastasit kyllä, niin yksi merkittävimmistä päätöksistä alussa on "oikean" ohjelmointikielen valinta. Kummin, kaiman tai kaverin suosituksesta valittu kieli ei välttämättä kiinnosta riittävästi jolloin koodaaminen ja harjoittelu voi jäädä varsin vähäiseksi. Koodaamaan oppii vain tekemällä, joten ensimmäiseksi kieleksi kannattaa valita se, joka itseä kiinnostaa eniten muiden mielipiteistä välittämättä.
Tästä kuusi pikanappia helpompaan elämään Windowsin kanssa!
Välillä aivot lähtee villinä sinkoilemaan ympäriinsä ja tekisi mieli tehdä seitsemää asiaa samaan aikaan. Välillä voi näistä asioista valita pari ja multitaskata, välillä voi taas pysähtyä hetkeksi pohtimaan, miten saisi ajatukset rauhoitettua. Toisaalta, joskus voi olla hauskaakin yrittää tehdä kaikkia asioita samaan aikaan!
Usein suurin este uuden yrittämiselle on huoli "Mitä jos tämä ei onnistukkaan" ja tämä on erityisen paha ihmisillä jotka ovat vaativia itseään kohtaan. Jos tekee aina samoja asioita ja samalla tavalla niin siinä tulee hyväksi ja ei tarvitse kokoajan opetella uutta.
Jos olet asiantuntija jossakin tai vieläpä teet töitä asiantuntijana tai vieläpä olet YRITTÄJÄNÄ ja hommasi on olla asiantuntija: Uskalla jakaa sitä asiantuntijuutta! Ihmiset tietää vain sen mitä heille kerrotaan.
Kanta-asiakkaasi haluavat varmasti kuulla sinusta, mutta ei välttämättä ihan joka päivä. Tarjouksien ja uutiskirjeen vastaanottajat kannattaisi pitää erillään kanta-asiakas rekisteristä!
Jos jotain haluaa tietää saa siihen nopeasti vastauksia kysymällä ihmisiltä joille asia on tuttu. Arvailun sijaan voi jostain asian tarkistamalla tietää! Ollaan siis kiinnostuneita ja kysellään ja opitaan lisää kivoja juttuja myös ensi vuonna.