On kuulemma olemassa erilaista älykkyyttä kun tunneäly halutaan pistää siihen samaan nippuun. Luovuudessakin on ihmisiä jotka osaavat keksiä ideoita, mutta mielestäni on myös omanlaistaan luovuutta osata tuoda ideoita todellisuuteen.
Nykyään on paljon työkaluja ja keinoja tehdä asioista jouhevampia. Aina se ei vaadi digiä, joskus se on vain sparrailua. Jos työmaalta löytää asioita mitkä tuntuu nihkeältä tehdä tai tunnut tekevän samoja merkintöjä moneen eri paikkaan voisi tässä olla hyviä saumoja siihen paljon puhuttuun arjen helpottamiseen.
Monesti ajatellaan, että innovaatio yrityksissä kaikki firmassa ovat propellihattuja. Usein siellä kehittämisen taustalla on yksi ihminen ja hänellä apuna kasa muuta väkeä tukemassa tekemistä. Tähän myös perustuu miksi isoissa yrityksistä jonkun avainhenkilön siirtyminen toisten palvelukseen on uutiskynnyksen ylittävä asia.
Nykyään ihmisten ja etenkin asiakaspalveluiden auttamis herkkyys on laskenut merkittävästi. Yhteydenottoihin ei palata ja mitään ei suostuta antamaan tekstinä. Onko liika syyllisten etsiminen tehnyt etenkin isoista organisaatioista liian kankeita asiakkaiden palvelemiseen?
Raksalla ei pidetä erikseen "Vasara projektia" joten ei yrityksessäkään pitäisi pitää projekteja pelkästään työkalun ympärillä. Tekoäly on työkalu siinä missä muutkin ja työkaluja tulisi käyttää niille järkeviin tarkoituksiin. Ei pelkästään sen työkalun käyttämisen ilosta.
Mitä pitää nörtin repusta löytyä, että päivä menee hyvin ja tarvittaviin asioihin saa varauduttua? Tänään tarkastellaan Miikkan repun antimia.
Tulokset: 70
Google Tag Managerin avulla keräämme tietoa asiakaskäyttäytymisestä, jotta voimme paremmin kohdentaa mainontaamme Google Analyticsin avulla.
Evästeen avulla keräämme tietoa Meta-alustalla mainonnan kohdentamisen tueksi.
Tämän evästeen avulla keräämme tietoa klikkauksista ja käyttäjän käyttäytymisestä mainonnan kohdentamisen tukemiseksi.
Matomo Analyticsin avulla seuraamme vierailijoiden käyttäytymistä sivustollamme.
LeadFeederin avulla seuraamme minkä alan toimijoita sivustollamme vierailee markkinoinnin tehokkuuden seuraamiseksi.