Pönkötystä ja brändäystä

12.05.2022 10:43:01

Meistä jokainen on jollakin tavalla brändännyt itsensä vain olemalla ihmisten seurassa. Aina ei tarvitse tehdä mitään some – tai mediamarkkinointia että sinut tunnetaan jostakin ominaisuudesta. Joskus joudumme tahattomien tapahtumien takia leimatuksi tai ainakin saamme jonkun lempinimen – vaikka nimi ei pahenna ketään (yleensä), niin ihmiset muistavat nimen. Oletko siis miettinyt mistä olet saanut lempinimen? Oletko kysynyt kuinka moni muistaa nimen synty- tai lähtötilanteen? Tässäkin tapauksessa on tullut henkilöbrändäys, josta sinut tunnetaan. Mitä sen kautta voimme kertoa itsestämme, onkin jo toinen tarina.

Mietiskelin taannoin, miten paljon muodostamme mielikuvia ihmisistä vain sen pohjalta mitä heistä on kerrottu. Kuinka joskus ensimmäinen tapaaminen voi vaikuttaa, kuinka jatkossa arvoitamme toisen ihmisen. Osalle on tärkeää rakentaa omaa brändiä aktiivisella toimimisella ja vaikuttaa ihmisten mielikuvissa aktiivisilta, positiivisilta tai luotettavilta. Saatetaan hakea täydellistä kuvaa itsestämme, jossa jokainen kuva on huoliteltu ja suunniteltu. Ei tässä ole mitään ongelmaa, kun tietää mitä on tekemässä. Brändäyksessä kyse on kuitenkin näkymisestä, miten halutaan näkyä, jokainen valitsee sen tien. Somessa varmasti huomannut miten näkyvyyteen tarvitaan tehdä työtä ja sisältöä, eikä aina tarvitse olla suunnitelmallista – enemmänkin säännöllistä. Kirjasin muutaman ajatuksen itsensä bräntäämisestä.

Mitä haluat olla? Tämä on tosi vaikea kysymys, mutta hyvä vain tietää mitä olet kertomassa itsestäsi. Kuvat, videot tai tapaamiset alkavat luoda sinusta kokonaiskuvaa mitä edustat. Eikä aina tarvitse ollakaan tiedossa mitä edustaa, suunta voi muuttua. Suunnan muutokset vain kuuluvat elämään, se miten kerrot asiat niin vaikuttaa myös, miten ihmiset ottavat asian vastaan.

Millaista kieltä haluat käyttää? Matkimista käytämme jokainen, meillä jokaisella on omia seurattavia tai vaikuttajia. On hyvä miettiä miten haluamme viestittää asioista, onko mahdollisesti murteella vai slangilla. Haluanko viestittää huolitetulla ilmeellä vai arkisilla olemuksilla. Jos viestintä ei tunnut vaikealta tai ahtaalta, niin varmasti se on silloin helppoa tehdä – myös se näkyy positiivisesti.

Tarvitsetko apua ilmaisuusi? Ei ole häpeä pyytää apua oman itsensä bräntäämiseksi. Saada ulkopuolista apua ja reflektointia miltä tämä näyttää. Joskus kysymme tuttavilta tai sukulaisilta, miltä näytän. Palautetta emme voi välttää, on siis tunnistettava rakentava palaute.

Kuuntele! Jos on ollut vaikea kuunnella, niin kannatta opetella kuuntelemaan. Asioiden jyrääminen on joskus toimiva, mutta se ei toimi aina – kuuntele mitä ihmisillä sanottavaa. Suodata sitten epäolennaiset asiat pois – kaikki palaute ei ole aina rakentavaa. Kuuntelutaidolla pääsee jo pitkälle omassa bräntäämisessä.

Älä ole perseestä! Huonosti käyttäytyville ihmisille on myös oma kuulijakuntansa. Se kuitenkaan tarkoita, että kaikki haluavat saada huonoa palvelua tai käytöstä.

Olet sitten asiakaspalvelussa, ihmistyössä tai mitä vain, bräntääminen kuuluu arkeen. Jokaisella on tarve tulla kuuluksi ja nähdyksi, vaikka sitten hyvin pienelle rajatulle ihmismäärälle. Joskus meillä on myös kavereita ja välillä heitä on vähemmän, kuitenkin jokaisella on joku mielipide juuri sinusta. Kannattaa hetki miettiä miten haluat ihmisten saada tieto juuri sinusta. Millaista tietoa haluat jakaa ja haluatko saada myös positiivista palautetta. Ennen kaikkea tuntuuko kaikki ulospäin tekeminen luonnolliselta vai hampaat irvessä tekemiseltä. Itsensä löytämiseen on pitkä tie, itsensä bräntäämiseen menee vain hetki.

Muita blogeja tältä tyypiltä

Minä ja koodari - verkostoitumisen valtatiellä

Somemaailma mahdollistaa paljon verkostoja. Aktiivinen toiminta lisää verkostoja. Sisällöt lisäävät verkostoja. Some siis vaatii aktiivisuutta, mutta ei välttämättä sosiaalisuutta.

Lukaseppa

Minä ja koodari - leikkiä vai totista totta?

Monessakin mielessä vappu antaa ihmisille mahdollisuuden hullutella ja ehkäpä tuoda esille jotakin uusia puolia joita arjessa ei uskalleta näyttää. Voimmeko siis työssämme antaa leikkisyydelle tilaa?

Lukaseppa

Ostajan opas: Varaa myös omaa aikaasi

Paneutuminen projekteihin kannattaa, monesti siinä säästää aikaa ja rahaa. Uskokaa vain, hermojen menettäminen ei auta projektien eteenpäin saattamiseksi.

Lukaseppa